Suomi on kansainvälisesti vertailtuna pieni maa. Siitä huolimatta meillä on paljon menestystä ja osaamista, joka on pitkälti rakentunut toimivan pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan päälle. Jotta Suomi pärjäisi jatkossakin, on pidettävä kiinni hyvinvoinnin keskeisistä kulmakivistä, kuten laadukkaasta koulutuksesta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. On tärkeää taata jokaiselle mahdollisuus laadukkaaseen elämään, sillä meillä ei ole varaa antaa kenenkään syrjäytyä.
Toimivat julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suomalaisen yhteiskunnan kulmakivi. Varhainen diagnosointi sekä oikea-aikainen hoito ehkäisee ongelmien kehittymistä ja säästää siten kuluissa sekä edistää ihmisten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymistä. Yksityisen terveydenhuollon tukeminen julkisin varoin ei ylläpidä hyvinvointivaltiota, vaan heikentää sitä entisestään mm. lisäämällä julkisen puolen lääkäripulaa. Ne, joilla on varaa yksityisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, on varaa niihin myös ilman valtion tukea.
Jokaisella on oikeus riittävään toimeentuloon. Valitettavasti liian moni työtön, pitkäaikaissairas, opiskelija, syrjäytynyt ja pätkätyöläinen elää jatkuvassa epävarmuudessa toimeentulostaan. Nykyinen järjestelmä ei kannusta vastaanottamaan lyhytkestoista työtä, koska se viivästyttää ja hankaloittaa tärkeiden tukien maksamista niille ihmisille, joilla ei ole lainkaan taloudellista puskuria. Perustulo on hyvä vaihtoehto nykyiselle järjestelmälle. Se vähentää huomattavasti tukiin liittyvää byrokratiaa sekä hakemusten käsittelyyn kuluvaa aikaa ja rahaa. Perustulo purkaa kannustinloukkuja tekemällä pätkätöiden vastaanottamisesta kannattavaa ilman pelkoa elintärkeiden tukien menettämisestä.
Verotus on valtion pääasiallinen tulonlähde. Verotuksen on oltava oikeudenmukaista ja huomioida eri asemassa olevien ihmisten ja yhteisöjen maksukyky. Tuloveron on jatkossakin oltava progressiivista ja hyvin ansaitsevien verotusta on varaa kiristää nykyisestä tasosta. Vastaavasti pienituloisten verotusta on tarpeen keventää huomioiden kaikki verot. Arvonlisävero on tasavero, joka kohdistuu suhteellisesti eniten pienituloisiin. Siksi varsinkin ruoan sekä muiden välttämättömien tuotteiden ja palveluiden arvonlisäveroa tulee laskea. Lisäksi erilaisten käsitöiden ja korjauspalveluiden verotusta tulee keventää.
Ilmastonmuutoksen torjuminen ja vihreä siirtymä on luonut uuden maailmanlaajuisen mahdollisuuden kehittää uutta teknologiaa ja uusia palveluita. Suomessa on paljon innovaatiota sekä soveltuvaa osaamista, joita sekä valtion että EU:n pitää tukea taloudellisesti. Siten voidaan varmistaa ilmastotavoitteiden saavuttaminen ja samalla luoda uusia työpaikkoja katoamassa olevien tilalle. Vastaavasti kaikki ilmaston kannalta haitalliset yritystuet on lopetettava.